TAYS päivää

Taas takana yksi TAYS:ssä vietetty päivä. Ensin aamulla vedin suihkulakin päähäni, uimapuvun päälleni ja supertyylikkäänä menin odottelemaan altaaseen laskua, vuorossa oli siis fysioterapia. Tuo allas on siitä outo ettei sinne saa yksin laskeutua, vaan sut lasketaan sinne sopivaan syvyyteen, tulee hieman tavallistakin kyvyttömämpi olo kun ei itse saa mennä. Hukkumisvaaraan tjms. tuskin voi vedota, koska ekan kerran kun mut sinne laskettiin, kysyttiin vasta kun juuri ja juuri varpaat ylsivät pohjaan että "Hei, osaatko sä muuten uida?" :)

Alla olevassa kuvassa tuolla oikealla oleva kaidehärpäke lasketaan veteen minä sen kyydissä. Toiselle puolelle on vedestä ikkunat joiden läpi fyssari katselee mitä ja miten vedessä huidon.


Tällä hetkellä pääpaino fysioterapiassa on selän multifidus-lihasten vahvistaminen (toi lihas kuullostaa joltain tosi hyvältä mysliltä, en voi sille mitään) ja kadonneen lihasvoiman palauttaminen nilkkaan, pohkeeseen, reiteen ja pakaraan. Nilkassa pientä lihasvoiman palautumista on ollut huomattavissa, mutta se onkin ainoa valopilkku mun kehityksessä. Lisäksi siellä koitetaan korjata mun kävelyasentoa, kun olen senkin kipua ja kaatumista vältellessäni onnistunut saamaan vääräksi, tasapaino koki pikkasen kolauksen jalan voimien kadottua toispuoleisesti ja siksi olen varannut jalan ulkosyrjälle jolloin onnistun pysymään pystyssä, nyt siitä tavasta täytyy koittaa eroon. Lihaksia harjoitettiin altaassa aika samallalailla kun maallakin olisi tehty, lisävastuksena vedessä uimakellukkeet, puntit yms.

Myös vesijuoksuasentoni tarkastettiin, nyt kun on rutiinia siihen mummoiluun on kertynyt enemmin. Koipea pitäisi enemmän ojentaa eteen, joten jatkossa sihen suuntaan lykitään sitten niin maan perkeleesti siellä mummojen keskellä. Vaikka vesijuoksua mummolajina pidänkin, niin tykkään siitä hurjasti. Se on todella rentouttavaa ja tuntuu ihanalta että voi jotain liikunnaksi kutsuttavaa harrastaa täysillä.

Tämä olikin viimeinen kerta tuolla hetkeen, kesäsulun ajan mun tarkkailu hoidetaan oman terveysaseman fysioterapeutilla. Toivottavasti on edes asteen verran yhtä hyvä ja ihana kun Radiuksessa ollut.

Fysion jälkeen pyörin TAYS:n alueella odottelemassa seuraavaa ajanvarausta nautiskellen auringosta (ja huojuen uudella kävelytyylillä), nyt suunta toiseen rakennukseen neurologille. Sinne päädyin yksinkertaisesti siittä syystä että varpaani sojoittivat vasemmassa jalassa väärään suuntaan Babinskin refleksiä testattaessa.

Jälleen kerran siis samat litanjat, jotta taas yksi lääkäri olisi ajantasalla:

"Pari varvasta irtisanoi työsuhteensa viime kesänä, lääkärin mielipide oli jotakuinkin että kun ne kerran mukana kulkee niin ei niille mitään tarvitse tehdä. Syksyllä sanoi selkä sopimuksensa irti jumalattomien kipujen saattelemana ja perästä sitten lakkasi jalan toiminta. Pahimmillaan laahasin sitä perässä seiniä pitkin raahautuen, eikä nilkka kantanut. Magneetit, röntgenit (uudelleen ja uudelleen), ortopedit, fysiatrit, fysioterapeutit pompittu läpi ja pomppiminen sen kun jatkuu. Tähän astisten lääkärien diagnoosi on se että viidennestä nikamasta puuttuu puolet ja sen takia kaksi hermoa joutuu pystyasennossa ollessani puristuksiin, josta taas johtuu hermo-oireet. Sama vaiva on onnistunut SI-niveleen saamaan tooooooosi vihaiseksi ja kivut taas munt, SI-nivel odottaa tietoa että pääseekö poseeraamaan vielä kerran magneettiin. Se mikä multifidus-lihakseni selästä tuhosi niin ettei lihakset enää pystyneet pitämään viallista nikamaani sellaisessa asennossa että hermot eivät puristu, ei ole vielä selvillä. Kivut edelleen helvetilliset jos erehdyn jotain tekemään, kuin myös hermo-oireet"

Sitten mua tökittiin ja heiluteltiin ja tuijotettiin ja tutkittiin. Lopputuloksena se että varpaat sojoittaa sinne minne kuuluukin, mutta reflexit vasemmalla liian voimakkaat, joten seuraavaksi lähete aivojen ja niskarangan magneettiin, jotka otetaan vielä ennen kesää. Vähänkö siistiä kun syksyyn mennessä hohdan varmaan pimeässä tällä säteilymäärällä.

Päivän kuva

Pari tuntia jalat kohotettuna tyynyillä 90 asteen kulmaan, kourallinen kipulääkkeitä, jääpusseja, sadattelua, kyyneleitä, ähinää ja murinaa. Lääkkeiden ja kivun väsyttämänä keskellä päivää unoset, yöllä fiilis kun sokerihumalaisella lapsella ja mielessä kalvava pettymys siitä että taas kipu sai kaadettua mut petiin.

Kuva päivän fiiliksestä.

Grrrrr, voisko tämä selkä joskus vaan lopettaa tuon oikuttelun ja yksinkertaisesti olla kiltisti!

Vastahyökkäykseen muhkuroita kohti

Pari viikkoa sitten huomasin rakkaan unholassa olleen viholliseni palanneen kaupunkiin, selluliitin. Jälleen näkeminen ei suinkaan ollut iloinen, varsinkaan kun tämä ystäväni oli päättänyt levittäytyä laajemmalle alalle ihossani kuin koskaan. Paluun huomattuani aavistuksen neuroottinen mielenlaatuni kietoutui ajatuksen ympärille muhraisesta ihosta kesähepenissä, eikä suostunut enää päästämään aiheesta irti. Siispä aloin hakemaan tietoa että millä tuon ystäväni saisi pakkaamaan matkalaukkunsa ennen kesää. Epätoivoiselta tuntui kokemusten mukaan tehottomia voiteita selaillessa, kunnes päädyin monia blogeja ja kokemuksia lukeneena kuiva-/tai energiaharjaukseen. Kun harjaa olin tilaamassa, bongasinkin jotain paljon hauskemman (ja kivuliaamman) kuuloista; Kuivakuppauskupit. Kyseiset härvelit kun lupailivat myös apua kipeisiin lihaksiin ja kaikenlaisiin kiputiloihin joita mulla selkävammani kanssa riittää vaikka muille jakaa. Kuppaus vehkeet laitoin tilaukseen tiistaina ja paketti oli perillä keskiviikkona, tuo firma kyllä osaa nuo nopeat toimitukset!

Fit-Jar Kuppauskupit

Ei sitten muuta kuin todistusaineisto kuvat nappaamaan inhottavan muhkuran comebackistä (jotta voin viikkojen kuluessa tarkkailla kehittymistä) ja kuppaamaan. Rasvasin ohjeiden mukaan ihon ennen kuin iskin kupin iholleni, ei juma sitä kipua. Haukkosin henkeäni irvistellen samalla viehättävästi miettiessä, että millä hitolla saan tuon saatanan kätyrin irti reidestäni samalla tempoessani sitä ylöspäin minkä pystyin. Lopputuloksena mukava sinipunainen ympyrä reidessäni. Seuraavaksi tajusin lukea ohjeita sen verran pidemmälle että selvitin kuinka kuppi irtoaa ja jatkoin harjoittelua. Nyt alkoi sujumaan mutta kipu oli silti erittäin voimakasta (lähinnä reisissä). Vaihdoin pienempään kuppiin ja vetelin sillä ihoani pienemmän alipaineen turvin, siten sain touhun siedettäväksi. Lopputuloksena pinkki kuumoittava iho ja käsitellyllä alueella samanlainen olo kun hyvän reenin jäljiltä, aika mahtavaa, jotain siis selkeästi tapahtui. Myös tavallisesti ympärivuorokautiset kipuni tuntuivat merkittävästi paremmilta kuppauksen jälkeen..

Ennen kuppailua mittailin hanurin, vyötärön ja reisien ympärykset ja iskin lukemat paperille. Kokemuksista lukiessani monet kun vannoivat senttejä kadonneen selluliitin muassa ahkeralla hinkuttamisella. Kelpaisi mullekkin hyvin muutaman sentin katoaminen tuosta aavistuksen verran horisontaalista laajenemista kokeneesta hanurista :)


.

Kaukajärven kartanon raunioilla

Kaukajärven kartano perustettiin Vehmaisiin 1900-luvun alussa. Sen perusti Bertel Grahn joka oli hiljattain ostanut alueelta yhdeksän maatilaa ja päätti yhdistää ne yhdeksi 600 hehtaarin kartanoksi. Jugend-tyylisen päärakennuksen suunnitteli Wivi Lönn, se rakennettiin paikalleen vuosina 1905-1906.

Tässä kohdin seisoi ennen näkötorni, jonka korkeuksista maisemat olisivat olleet vielä upeammat.

Grahnin kuoltua kartano oli ensin vuokrattuna ja myytiin sitten Tampereen kaupungille, joka vuokrasi aluetta esim. Saarioisille jonka taimisto toimi alueella. Kaupunki purki päärakennuksen vuonna 1975, sen mentyä liian huonoon kuntoon. Muut alueen rakennukset purettiin 1975-1983. Purun jälkeen paljastui asiantuntijalausuntoja joiden mukaan historiallisesti ja taiteellisesti suunnattoman arvokas kartano olisi ollut suhteellisen helposti korjattavissa. Osa kartanoa kiertävistä huhuista kertoo myös, että kaupunki olisi vannonut ettei koskaan pura rakennuksia vaan huolehtii niistä ja pitää kartanon kunnossa myös jälkipolvien nautittavaksi.

Nykyään alue on ulkoilijoiden suosiossa. Tämä kasvillisuudeltaan ja kulttuurihistorialtaan merkittävä kohde on nyt hurjien rakennussuunnitelmien kohteena. Tarkoitus on rakentaa alueelle vaivaiset 15 000 kerrosneliömetriä. Kartanon jäännökset ja ulkoilupolut on luvattu jättää virkistysalueiksi. Uskon kun näen...

Hassua miten kotikulmiltaankin voi löytää kaikkea uutta ja kaunista. Tai no, uutta on ehkä väärä ilmaisu kun kyseessä kuitenkin on vanhan kartanon jäännökset, joista vaan en aikaisemmin tiennyt mitään (Kiitos Hanna vinkistä). Toivottavasti kyseiset rauniot ovat vielä kesälläkin paikallaan ja niitä paremmassa kelissä ja valossa pääsen vielä ihastelemaan. Olihan sekin kai tuuria että kerkesin nämä lumisena tammikuun päivänä ikuistaa, lumi kun oli jonkun sortin ylellisyyttä tänä talvena. On vaan suunnaton sääli jos noin taianomainen, rauhaisa ja kaunis paikka tuhotaan iskemällä joka koloon taloja ja kaatamalla suojaava metsikkö ympäriltä, tuntuu vaan että kaikkialla kaikki kaunis tuhotaan tuottojen tieltä..

Titanic Tallinnassa

Ensimmäisen pieleen menneen reissun jälkeen oli pakko koittaa toisen kerran visiittiä Tallinnan Lentosataman Titanic-näyttelyyn, tällä kertaa hieman paremmin valmistautuneena. Enemmän aikaa varattuna ja kartta reitistä luuriin (ja mieleen) tallennettuna. 

Kauniin kultturikilometrin päässä odotti Lentomuseo ja koko pihan mittainen jono sisään näyttelyyn.. Empä olisi ikinä osannut kuvitella että joskus elämäni aikana jonotan tunnin verran museoon. Mun museo maku kun ei ole sieltä hienostuneimmasta päästä.. Vapriikin jääkiekkomuseoon, panssarimuseoon tai Planet Bonkiin kun jonottaa ei ole tarvinnut :D

Itse näyttelyä kohtaan odotukset oli aika korkealla. Titanicin tarina on aina kiehtonut ja leffaversio Leonardo DiCapriolla höystettynä syvensi vielä silloisen esiteinin mielenkiintoa. Kolmannella kerralla leffassa itku jatkui enää 15 min leffan jälkeen, melkoinen kehitys ensinäkemästä :)

Sisäänpääsymaksun mukana sai maihinnousukortin R.M.S Titanicille. Minun hahmoni oli 16 vuotias Jean Gertrude Hippach, joka oli lähtenyt Titanicille toipuakseen teatteripalossa kuolleiden veljiensä kohtalosta. Netti osasi kertoa hänen nukkuneen ykkösluokan hytissään törmäyksen aikana ja pelastautuneen äitinsä kanssa pelastusveneellä numero 4.

1 lk. hytti

1 lk. hytti

3 lk. hytti

Täytyy myöntää että mun odotukset oli ehkä asteen verran turhan korkeat. Rakennetut jäljennökset laivan osista oli vaikuttavia ja laivalla olleiden ihmisten tavaroiden näkeminen aavemaista, mutta jotenkin olisin kaivannut lisää dramaattisuutta. Tietoa ihmiskohtaloista muutenkin kuin lukuina jne. 

Vaikka näyttelyltä liikoja odottelinkin oli reissu aivan ihana. Se ettei omat odotukset kohdanneet todellisuutta ei vie yhtään arvoa hienolta näyttelyltä. Reissun kruunasi ihana auringonpaiste ja karun kaunis kulttuurikilometri. Pitää tehdä tuollaisia minireissuja useamminkin!

Hyvää Naistenpäivää!!

Koskaan en ole Naistenpäivästä välittänyt pätkääkään (enkä välitä vieläkään), mutta pakko myöntää että tuo karvaisempi osapuoli onnistui yllättämään totaalisesti. Eilen saapui töihin kukkalähetys jossa suureksi yllätyksekseni komeili päällä minun nimeni. Hölmöllä hymyllä ehostettuna meni pari seuraavaa työtuntia, samalla nuuhkien kynäpurkkiin pystyyn lykättyä kimppua. Sitä edellinen romanttisessa mielessä saatu kukkapuska taitaa olla jostain neljän vuoden takaa, että melko harvinaisesta tapahtumasta mun elämässä kyse :) Taidan olla aikuistumassa kun olin ihan aidosti otettu kukista.. Ennen mielipide on ollut jotakuinkin että: miksi ostaa rakkaudenosoitukseksi jotain mikä muuttuu pian rumaksi ja pahalta haisevaksi, ellei sitten meinaa että niin se rakkauskin tekee.

Tänään sain herkkuaamiaisen aamulenkin jälkeen, pikku arviointivirhe mun ruokahalua arvioidessa taisi tulla kun ruokaa olisi riittänyt suunnilleen viidelle, parhaani kuitenkin tein aamiaista tuhotessani. Tarjoittimen kulmalla oli musta rasia, josta paljastui aivan ihana timanttisormus. Nyt saa tuolla liikenteessä ihailla kaikki vatipäät timanteilla koristeltu sentteriä vasemmassakin kädessä ;)

Nyt kyynisenä odottelen että mitä pahoja uutisia se rötväke on tällä voitelulla petaamassa valmiiksi.. Ei vaan. Taidan mielummin nauttia sen hetkellisestä hemmottelupuuskasta! 

Tervetuloa Hakamettään!

Eilen oli  Hakametsässä Ilves-TPS matsi, se liki ainoa mihin ”kerran turkulainen, aina turkulainen” luonteeni antaa periksi täällä päin laahustaa. Nelosen paketin osto on jokseenkin rajannut tuon jääkiekon tapittamisen kätevästi kotisohvalle. Ihana fiilis kun vihdoin oikein paikan päällä. Hyvä, tunnetta täynnä oleva matsi.. Häviötä lukuunottamatta kaikki lätkäillassa olisi ollut täydellistä jos vain olisin kyennyt sulkemaan takaatamme kuuluvan kovaäänisen jatkuvasyöttöisen nalkutuksen ulos tajunnastani.

Takanamme istui Ilves kannattaja pariskunta kolmen lapsensa kanssa.  Ensi minuutista lähtien puheenaiheena oli tuomarien täysi kyvyttömyys. ”Siis näitkö sä miten se koski tota pelaajaa, kyllä tosta ois pitänyt antaa jäähy” Juu, kyllähän se koski. Kyseessä nyt kuitenkin on laji jossa kontakteja tapahtuu niin mitä sitten?

 ”Noi vaan juttelee tuolla, kyllä tästä nyt pitäisi jo antaa jäähy pelin viivyttämisestä, ihan käsittämätöntä.” Niin no, kyseessä oli liigan mainoskatko.

 ”Miten se voi antaa tosta jäähyn, eihän se ees taklannut”  Ehkäpä juuri siitä syystä jäähy tulikin KIINNIPITÄMISESTÄ. (kuva ei liity tilanteeseen)

 ”Siis kauhee tilanne, toi ois voinut vaikka kuolla tai halvaantua. Tommosista siis halvaannutaan ihan todella usein. Tolta täytyis kieltää kokonaan pelaaminen”  No joo, taklasihan se laitaa vasten asteen verran rumasti ja siksi sai jäähyn laitataklauksesta. Se että ilveksen pelaaja meni nurin ja nousi saman tien ylös ei nosta aihetta nyt ambulanssin tilailuun kuitenkaan.. 

Kun Ilveksen pelaaja heitti kohtuu ruman päähänkohdistuneen taklauksen ”Ei tosta mitään jäähyä voi antaa, sehän oli ihan samanlainen ku se tilanne missä ilveksen pelaaja melkeen halvaantui” Ööh.. Tuon lauseen epäkohtia tuskin tarvitsee edes selittää.

Samaisen perheen isukki muuten tiputti pienen tyttärensä lattialle sylistään kun pomppasi tuulettamaan Ilveksen maalia, lapsi loukkasi vain päänsä. Teki mieli kääntyä ympäri ja sanoa että ”siis kauhee, tostahan ois voinut vaikka halvaantua, kyllä nyt pitäis soittaa lastensuojeluun heti”

Se täytyy kyllä sanoa että Ilveksen faniryhmä on melko hienosti koonnut rivit ja saanut touhuunsa elämää. Oli hieno kuunnella kun halli raikui tarkkaan harjoitelluista lauluista ja huudoista ja näki miten se porukka oikeasti eli mukana siinä. Mikä parasta, kukaan ei harrastanut sitä eurooppalaisten jalkapallojoukkueiden katsomoista liian tuttua pomppimista, mikä on ainakin Helsinkiin jo jääkiekko katsomoihinkin levinnyt.

Muutama siinäkin porukassa tosin oli niitä sisältä lahoja yksilöitä, jotka katsomo idiotismiin sortui. Esim. kun ne muutama hassu paikalle vaivautunut TPS fani siellä rohkeni kannattaa omiaan ja riemuita onnistumisista, alkoi Ilveksen faniryhmän keskeltä hieman sammaltavalla äänellä huuto ”Menkää V##tu apinat muualle” ”Mitä v#ttua te tänne tuutte huutelemaan s##tana” ym viehättävää. 

Siellä mistä minä olen kotoisin olisi katsottu että, ai kun hienoa kun jaksavat tänne saakka tulla kannustamaan. Tampere on ainoa kaupunki missä tuollaista käytöstä olen nähnyt ihan yksittäisiä faneja kohtaan, joka ikinen kerta kun hallilla olen ollut. Aina se yksi erittäin humalainen tyyppi karjumassa solvauksia sieltä yläkatsomosta ja ne pari siellä faniryhmän keskellä. Luulisi että olisi faniryhmänkin etu että se mätä aines sieltä omien joukosta pois koverretaan.

Ei muuta kuin useammin hallille ja jostain kukkahattuni alta kasvatan vielä joskus pallit, käännyn ympäri ja ehdotan eilisten tyyppisille henkilöille siirtymistä vaikkapa muodostelmaluistelun pariin! :)

Ps. Iloitsin vilpittömästi TPS:n pilatessa takana olleen miehen tulosvedon ajassa 59:05